Viimeinen blogiyö oli kerrasaan normaali. Menin nukkumaan liian myöhään, taas. Olin sängyssä kahdeltatoista, katosttuani jalkapalloa televisiosta, taas. Aamulla väsytti, taas. Päivä nyt meni kuitenkin ihan ok, sillä tunneilla oli paljon tekemistä joten vireänä pysyminen helpottui. Englannin tunnilla oli tosin kuuntelu ja myönnän ottaneeni pari minuuttia lepoa kuuntelun loppupuolella.
Nukuin kuitenkin ihan syvää unta ja muistan nähneeni yhden ajankohtaisen unenkin. Näin sieluni silmin nimittäin Jack Bauerin tekevän itsemurhan. 24-sarjan viimeinen jaksohan tuli maikkarilta tänään ja Bauer on sen päähenkilö. Tämän on pakko tarkoittaa sitä, että odotin sarjan saavan dramaattisen lopun.
Blogin kirjoittaminen on ollut hauskaa. Se ei ole mullistanut mitään, mutta on tuonut tietoisuudessani olleita ongelmiani unen suhteen selkeämmin esille. Tämä kirjoitteluhan on tosiaan ihan mukavaista puuhaa ja toivon mukaan tästä blogista seuraa vielä jotain hyvääkin! Kenties jonkinlainen unirytmin muutos häämöttää tulevaisuudessa, mutta vielä se ei tule tapahtumaan.
Kiitos.
väiskin alitajunnan ihmeellinen maailma
I had a dream.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
no nyt väsyttää
Jos pitäisi kuvailla olemuksiani tänään adjektiiveilla, niin ne olisivat esim. väsynyt, löysä, tylsistynyt, välinpitämätön, jaksamaton. Voi voi. Tästä joku voi päätellä, että nukkuminen viime yönä oli mitä oli. Tiesin kokemuksesta, etten pystyisi nukahtamaan edes lähes puolenyön paikkeilla, siksipä valvoin.
Ilta kulki sitä normaalia rataa puolille öin, teeveetä ja tietokonetta all night long. 12 aikaan aloin kuitenkin lukea kirjaa, ajattelin että se saattaisi alentaa vireystilaa, rauhoittaa ja helpottaa unensaantia. Luin hieman alle tunnin ja klo 0.50 aloittelin nukkumista. Taustalla soi radio hiljalleen. Laitoin myös paljon kehuttua Bepanthen-voidetta nilkassani olevaan palovammaan (säbäturnauksessa tuli damagee) ajatellen sen mahdollisesti parantavan haavan tai edes tekevän jotain positiivista. Seurauksen palovamma alkoi kuitenkin kirvellä ihan hävyttömän paljon ja sekös sitä nukkumista auttaa. Käsittelin tuskan kuitenkin kuin mies ja onnistuin jossain vaiheessa (varmaan about 1.40) nukahtamaan.
Päivä meni kuten kuvailin. Aamulla väsytti, keskipäivällä väsytti, illalla väsytti. Whatever.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010
nukkumist vaa
Lautantain ja sunnuntain välinen yö meni unen kannalta ajatellen huonosti. Sorruin valvomaan, kuten varmasti monella on viikonloppuisin on tapana. Periaatteessa minulla ei mitään suurempaa syytä valvomiseen ollut, mutta nukkuminenkaan ei erityisemmin huvittanut, joten television ääressä viihdyin kahteen saakka yöllä. Vaikka TV:n kovin pitäisi haitata unensaantia, ei tällä kertaa siinä ilemennyt ongelmia. Nukahdin nopeasti. Uni oli hyvää, mutta varmasti se voisi olla parempaakin. Jonkin tiedon mukaan olisi tärkeää nukkua varsinkin 01-03 aikavälillä, sillä silloin unen pitäsi olla syvimmillään.
Ja sitähän en muuten tehnyt...
Muistan nähneeni taas myös unia, en vain satu muistamaan millaisia.
Aamulla heräsin jokusen kymmentä minuuttia ennen kahtatoista. Herääminen oli silti tuskaista, vaikka unta oli yli yhdeksän tuntia takana. Päivällä vireystila oli kuitenkin kohdillaan, mahdollisesti johtuen täysin fysiikkaan keskittyneestä harjoitteesta aamupäivällä kahden aikaan.
Olen miettinyt, että perustavanlainen muutos unirytmiin ja nukkumiseeni voisi olla paikallaan. En kuitenkaan varmasti jaksa tätä toteuttaa, ennen kuin valvomisen haitat käyvät liian suuriksi. Laiska poika mä oon.

lauantai 27. marraskuuta 2010
hyvää settii!
Ohhoh, vihdoinkin näin uniaaa, jotka muistin veilä aamulla!! Olikin sit sen verran outoi unii et ei mitää järkee. Olin jossaa auton takalasii sidottuna siel auton ulkopuolel sen kyydis ja sit putosin, mut mul oli joku hiton haalari, ni se ei sattunu yhtää vaiks liu'uinki jonku 20 metrii pudottuani. Sen jälkeen menin johonki puskaan vakoilee ihmisii ja kaikkee hulluu.
Kyseessähän oli perjantai-ilta, joten menin nukkumaan pienen illanvieton ja robot unicorn attackin pelailun jälkeen siinä yhden maissa. Nukahdin kuitenkin ihan nopeasti, sillä päivällä oli se säbäturnaus. Koska en ollut viikkoon liikkunut pahemmin flunssan takia niin olin melko poikki.
Nukuin oikein mielekkäästi, kuten unestani varmasti näkyy. Heräsin hieman ennen puoltapäivää vireänä uuteen päivään. Voi olla, että tulee olemaan vaikeaa saada unirytmi kohdalleen viikonlopun jälkeen ensi kouluviikkoa ajatellen.
Ei voi midi.

perjantai 26. marraskuuta 2010
Normiyö
Aika mitäänsanomaton yö oli. Ei kerrassaan mitään erikoista. Menin nukkumaan kevyen datailun jälkeen siinä yhdentoista maissa. Hetki meni kyllä nukahtaa, sillä koulun huominen säbäturnaus jännitti kovin. Nukuin ihan mukavaa unta ja sain levättyä. Aamulla 7.15 olin aika normifiiliksissä, ei väsyttänyt kauheasti, mutta en nyt mikään energiapupukaan ollut. Päivä meni kivasti ja säbäkin sujui.
torstai 25. marraskuuta 2010
PETTYMYSTEN YÖ
Odotin itseltäni pitkää ja nautinnollista yötä, mutta toisin kävi. Käteen jäi nukahtamisvaikeuksia ja kuutisen tuntia kohtuu syvää unta. En edes nähnyt unta. En vain ymmärrä. Tein kyllä varmaan aika paljon vääriä juttuja ennen nukkumaan menoa ja tulos oli sen mukainen. Katsoin taas televisiota puolilleöin. Oli vaan pakko nähdä mestareiden liigan maalikoosteet.
Koitin olla ajattelematta pahemmin mitään erityistä yrittäessäni vaipua uneen, mutta eihän siitä mitään tullut. Ajatusta pukkasi toisen perään. Välillä koitin keskittyä kuuntelemaan radiota, joka hiljalleen pauhasi taustalla. Ei siitäkään mitään tullut, vaan viimeistään kylkeä kääntäessäni vaihtui ajatus päässä. Jotain positiivistakin, sillä tunnin pyörittyäni muistin, että pitäisi tuo englannin kielioppikirjakin laittaa reppuun! JES!
Nooh, sitten vain takaisin sänkyyn ja rauhoittumaan. Pikku hiljaa aivotoiminta heikkeni ja aloin vaipua hiljaisuuteen. Annoin rauhallisuuden virrata pääni sisään ja jossain vaiheessa onnistuin vaipumaan uneen. Se oli syvää ja maittavaa. Vaikka en nukkunut kovin pitkään, olen ollut aamun ensimmäiset tunnit virkeä. Se voi tosin johtua aamun shokkiherätyksestä, kun kännykän herätyskello petti ja nukuin pommiin.
Ehkäpä ensi yönä sitten...
xoxo

keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Viime yön uneni oli määrällisesti sieltä paremmasta, mutta laadullisesti huonommasta päästä. Nukuin siis pitkään, mutten kovinkaan syvää unta. heräilin yöllä pari kertaa ja olin muutenkin kohtuu pintatasoisessa unessa. Mahdollisia syitä uneni laatuun ovat viime aikoina vaivannut flunssa (kaikki varmaan tietää, kuinka V-mäistä on koittaa nukkua tukkoisella nenällä), sekä henkilökohtaiset asiat, jotka myllertivät mielessä yrittäessäni nukahtaa. Pyörinkin sängyssä ennen nukahtamista varmaan puolesta tunnista tuntiin.
Menin siis nukkumaan puolenyön paikkeilla, katsottuani 24:ä ja mestareiden liigaa vuorotellen puoli kahteentoista saakka. Sen jälkeen luin vielä hieman englanninkurssin itsevalittavaa kirjaa.
Nukahtaminen oli siis hankalaa ja kaiken edellä mainitun lisäksi minulla oli kuuma. Kuumuutta lievettääkseni laitoin peittoa hieman pois päältä sillä seurauksella että tuli kylmä. Lopulta onnistuin kuitenkin nukahtamaan ja heräsin hieman aamukymmenen jälkeen silti hieman väsyneenä.
Odotukset ensi yötä kohtaan ovat kovat, joten innolla kohti uusia unia!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)